Pappi ja diakoni leirillä – irstaita puheita, juopottelua, nuorten naisten kourimista

Posted on

Olin yhtenä työntekijänä viikon kestäneellä diakonisella työ- ja palveluleirillä naapurimaassa. Leiri oli osa parinkymmenen nuoren ja nuoren aikuisen opintoja.

Pappimme tuli kohteeseemme, isoon laitokseen, meitä muita myöhemmin, seuraavana päivänä. Yllätykseksemme hän toi mukanaan ystävänsä diakonin, nelikymppisen miehen, jota emme olleet aiemmin tunteneet. Nyt opimme tuntemaan hänet, tuon kirkon oman teuvo hakkaraisen.

Pappimme selitti nousuhumalassaan innokkaasti, että hänellä ja diakoniystävällä on ollut perinteenä yhteinen, jokavuotinen työ- ja opintomatka ja nyt oli menossa tämän vuoden reissu.

Hän jatkoi: “Tässähän voi myös kehitellä diakonisia yhteistyökuvioita – projekteja – diakoniystäväni taustaorganisaation kanssa.”

Seuraavina päivinä pappi ja diakoni olivat “meidän virtahevot olohuoneessamme”. Juopottelua pari päivää putkeen alkupalaksi, irstaita puheita yhteisillä aterioilla, tunkeutumista tyttöjen makuusaliin iltayöstä, nuorten naisten kourimista leirikastajaisissa. Me muut, työntekijät ja nuoret, olimme pöyristyneitä heidän käytöksestään. Emme voineet heille mitään. Humalassa he tekivät, mitä heille mieleen juolahti.

Myös laitoksen työntekijät ja asukkaat pääsivät seuraamaan tämän työparin humalaista kuljeskelua olutpullot kädessä laitosalueella. Me muut keskityimme tehtäväämme, järjestimme erilaista toimintaa laitoksen asukkaille.

Yhtenä päivänä keskellä viikkoa, kun pappi oli selvinpäin, kysyin häneltä kahden kesken, aikooko hän todellakin nostaa palkkaa ja päivärahat leiriajalta. “Tottakai!”, vastasi pappi.

Diakonin pakkomielteenä vaikuttivat olevan kaksimielisyydet, irstaat puheet. Diakoni hahmotti maailmaa sukupuolesta ja seksuaalisuudesta käsin. Diakonin silmin nähtynä seksistiseltä merkityksenannolta ei säästynyt kahvi- tai mehukannukaan yhteisessä aamiais- ja lounaspöydässä. Niinpä saimme kuulla diakonin sanovan kannusta juomaa kaataessaan: “Tämähän on samanlainen pihtari kuin vanhapiika.”

Pappimme ei ollut suullisessa häirinnässä aktiivinen, vaan lähinnä naureskeli ja siten siunasi härskiydet, tämä kuva minulle jäi yhteisiltä aterioilta. Mutta pappi oli kuitenkin tuonut tuon rääväsuisen diakoniystävänsä leirille ja ilman muiden lupaa. Ja hän varmasti tunsi ystävänsä taipumuksen irstaisiin puheisiin ja häiritsevään tungetteluun. Pappi ei siis välittänyt pätkääkään nuorista, jotka olivat hänen asiakkaitaan, vaan altisti nuoret häirinnälle juuri sillä, että toi diakonin mukanaan leirille.

Leirin lopussa pappi näytti oivaltavan, millaisiin vaikeuksiin saattaisi joutua. Hän hiljeni, ehkä häpesikin. Vaimo ja pienet lapset odottivat isää ja puolisoa kotiin.

Diakoni puolestaan oli huoleton veikko: hänhän oli yksin edustamassa omaa työnantajaansa, joten jälkipuheita ei varmasti koskaan tulisi.

Myöhemmin sain tietää, että diakoni toimi diakonisessa työssään selvin päinkin samalla seksistisellä otteella: työtoverit ja asiakkaat saivat kuulla rivouksia, sukupuolesta riippumatta. Työntekijät, jotka tunsivat hänen tungettelevan tyylinsä, välttelivät joutumista lähietäisyydelle hänen kanssaan. Eniten minua järkytti se, että hän saattoi puhua rivosti diakoniatyön naisasiakkaille, joiden elämässä oli ollut hyvinkin traumatisoivia kokemuksia, kokemuksia myös seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja väkivallasta.