Opiskelijat opetetaan hyväksymään seksuaalinen alistaminen ja häpäisy

Posted on

On juhannuspäivä kristillisen säätiön diakoniapalvelujen asumisyksikössä, joka tarjoaa kodin juoville alkoholistimiehille. Lähihoitaja kattaa aamiaista oleskelutilan pitkään pöytään, hieman pöytään päin kumartuneena. Tuolloin yksi miehistä osoittaa sanansa hänelle:”Kyllä nyt tekis mieli panna sua perseeseen. Kumarra vielä vähän enemmän.”

Olen sosiaalialan opettaja. Istun palaverissa opiskelijan ja työssäoppimisen ohjaajan kanssa ja keskustelemme asiakkaiden haastavasta käyttäytymisestä. Ohjaaja, nainen, kertoo juhannuspäivän kokemuksestaan ja sanoo, että diakoniatoimessa asiakkaiden härskeistä puheista ei tehdä numeroa. “Se pitää ottaa asiakkaan kulttuurina, joka on vain hyväksyttävä. Työntekijän on vain otettava kaikki vastaan, käännettävä toinen poski, kuten Jeesus.”

Ajan myötä tutustun enemmän tuon säätiön diakoniapalveluiden rivoutta koskevaan kirjoittamattomaan, mutta ääneen sanottuun ohjeistukseen, jota asiakastyötä tekevien lähihoitajien ja sosionomien oli työssään noudatettava, jotta säätiön ja diakoniatoimen arvoperusta toteutuisi. Arvoperustan ytimessä on ihmisarvon kunnioittaminen ja Kristuksen kaksoiskäsky: “Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi.” Tosin kaksoiskäskyn jälkimmäinen osa itsensä rakastamisesta ei koske asiakastyötä tekeviä (tätä eivät johto ja esimiehet ole ääneen lausuneet).

1950-luvulla ja 1960-luvun alussa syntyneet miehet diakoniatoimen ja asumisyksiköiden johdossa olivat luoneet diakoniapalveluille eettiset ohjeet: ihmisarvon kunnioittaminen on muun muassa sitä, että asiakkaiden kulttuuria kunnioitetaan. Asiakkaiden rivot puheet, työntekijöiden huorittelu ja homottelu, ulkonäön arviointi jne. ovat asiakkaan omaa kulttuuria eikä työntekijä saa puuttua kulttuurisiin seikkoihin.

Asiakastyötä tekevät sosiaalialan ammattilaiset ovat pääasiassa naisia. Diakoniatoimen johdon ja yksikköjen esimiesten näkemys on, että jos ei hyväksy asiakkaan kulttuuria, on työhön sopimaton eikä jaa organisaation kristillistä arvopohjaa.

Sellaista käsitettä kuin seksuaalinen häirintä eivät nuo pitkäaikaisasunnottomuuden sosiaalietiikan gurumiehet tuolloin käyttäneet. Rajaton ihmisarvo ja kulttuurin kunnioittaminen sen sijaan toistuivat puheissa ja julkilausumissa.

Näin diakoniatoimen miesvaltaiset rakenteet mahdollistivat jokapäiväisen asukkaiden harjoittaman seksuaalisen häirinnän työntekijöitä ja opiskelijoita kohtaan. Opiskelijoista nuorimmat olivat 18-vuotiaita, pääosin tyttöjä ja naisia. Koska seksuaalisen häirinnän hyväksyminen perusteltiin nerokkaan manipuloivasti sosiaali- ja terveysalan ammattietiikan peruslähtökohdalla, eli ihmisarvon ja kulttuurin kunnioittamisella, oli työntekijän liki mahdotonta alkaa puolustaa omaa oikeuttaan omiin rajoihin ja arvokkuuteen. Jos olisi tehnyt numeroa kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä, olisi vain saanut kuulla olevansa sopimaton työhön.

Opettajana olin ulkopuolinen enkä voinut kyseenalaistaa oppilaitokseni yhteistyökumppanin toimintaa. Tunsin ristiriitaa ja mielipahaa siitä, että opiskelijoitteni oli alistuttava työssäoppimisjaksoillaan samaan kuin työntekijöiden: annettava asiakkaiden käyttää sukupuolta ja seksuaalisuutta vallan, alistamisen ja häpäisyn välineenä, sillä siitähän rivoudessa ja härskiydessä, huorittelussa ja homottelussa oli kyse.

Onneksi luokkahuoneessa olin vapaa nostamaan esiin vallankäytön ja haastavan käyttäytymisen eri muotoja. Luokkahuoneessa saatoimme keskustella työssäoppimisjaksojen kokemuksista ja pohtia työssä koetun väkivallan ilmenemismuotoja.