Kirkkoherra ehdotti, että harrastaisin seksiä seurakunnan rouvien kanssa

Posted on

Aloitin 25-vuotiaana ensimmäisessä papin työssäni isossa maalaisseurakunnassa.

Aluksi saamani huomio tuntui hyvältä koin mairittelevaksi kun eri ikäiset naiset kehuivat minua nuoreksi komeaksi papiksi mutta jo muutamassa kuukaudessa alkoi tuntua ikävältä kuulla erilaisissa tilaisuuksissa, että onpas kiva kun saatiin tänne salskea nuorimies papiksi tai että tuleeko pappi pesemään rouvien selät, jos on pidetty seurakunnan tilaisuus leirikeskuksessa, jossa myös saunotaan.

Minun reidelleni on laskettu käsi pöydän alla ja minua on koskettu sukuelimistä virren aikana tai kun pidän puhetta.

Kun kerroin kirkkoherralle, hän naureskeli ja ehdotti että takoisin kun rauta on kuumaa, jos rouvat sitä haluavat.