Hyvä Veli -verkosto suojelee tyttöjä kourivaa oppilaitospastoria

Posted on

Tämä on kokemukseni siitä, miten kristillinen organisaatio käsitteli ilmoitusta seksuaalisesta häirinnästä ja juopottelusta työtehtävissä. Keskeisiä toimijoita olivat oppilaitospastori, hänen esimiehensä, esimiespappi, sekä ylimmäinen pappi, olkoon tässä ylipappi. Lisäksi sivurooleissa olivat maisteri-diakonissa sekä maisteri-diakoni.

Kerroin esimiehelleni, maisteri-diakonissalle, että oppilaitospastori oli ollut humalassa työmatkalla. Hän oli kännännyt päivätolkulla. Olin todistanut yhdessä muiden työntekijöiden ja opiskelijoiden kanssa häirintää. Ahdisteluakin oli ollut: Yhteisleikissä kuljettiin pienryhmissä rastilta toiselle silmät sidottuina. Juopunut pastori olikin odottanut yhdellä rastilla ja nauraen tarttunut opiskelijoiden rintoihin. Nuoret naiset, jotkut vielä 17-vuotiaita, eivät voineet välttää kourivia käsiä, koska eivät nähneet mitään sidotuin silmin.

Esimieheni, maisteri-diakonissa, sanoi minulle, että pastorin esimiespappi keskustelee tapahtumista alaisensa kanssa.

Opiskelijat halusivat, että tapahtumat käytäisiin yhdessä läpi niin, että pastori olisi paikalla. Kerroin tästäkin esimiehelleni. Hän puuskahti kärsimättömästi ja ärtyneenä: “Tämä ei ole sinun vastuullasi. Älä puutu asioihin, jotka ovat toisten vastuulla. Oppilaitospastorilla on ollut sydänvaivoja.” Kuuliainen diakonissa pesi kätensä tästä sotkusta. Myöhemmin päättelin, että hän oli saanut ylipapilta käskyn lopettaa tapahtumien käsittely.

Maisteri-diakoni, hyvä ja ystävällinen ikääntynyt työtoverini, mies, tiesi työmatkan tapahtumista, pysäytti minut käytävällä ja sanoi: “Pastorin isä on sairastellut viime aikoina. Pastorilla on ollut vaikeaa.”

Lukukausi oli päättymässä ja lomakausi alkamassa. Oli päätösjumalanpalveluksen aika. Poikkeuksellisesti sen pitikin ylipappi. Istuin opiskelijoiden kanssa penkissä ja olin ihmeissäni: Saarna huokui vanhatestamentillista synkkyyttä ja uhkaa. Kaikki ihmiset olivat täynnä syntiä ja jumala antoi nuo anteeksiantamattomat synnit anteeksi, koska ei voinut muuta, koska oli ollut Jeesus Kristus, joka oli kuollut syntiemme takia. Ylipapin jumala tuntui vihaiselta ja pelottavalta. Ylipapin ihmiskuvassa ihminen vaikutti olevan rasittava mitättömyys; ihminen ei ollut mitään, jumala oli kaikki. Näin minä muistan tuon jumalanpalveluksen, mustanapedagogiikkana.

Ehkä ylipappi oli sanonut esimiehelleni, että tämän tuli ajatella yhteisön etua, siis kristillisen organisaation etua. Siksi esimieheni ei voinut välittää johtamansa yksikön opiskelijoista tai alaisistaan tässä asiassa. Tapahtumat oli painettava villaisella, laitettava kipeän kohdan päälle villasukka päälle, kuten vanha kansa oli tehnyt aikoinaan. Vähättely, vaikeneminen, unohdus.

Saattoi olla, että hairahtunut pastori tiesi, miten saisi Hyvän Veljen, esimiespapin, tuekseen. Nöyränä ja omia ja lähipiirinsä terveydellisiä ongelmia esille tuomalla. Esimiespappi pesikin alaisensa puhtaaksi ja pisti vauhtia pastorin urakehitykseen.

Noin vuoden kuluttua esimiespappi järjesti pastorille paremman työpaikan kristillisessä koulutusorganisaatiossa, jonka toiminta perustuu kokonaan valtion rahoitukseen. Järjestelyssä olikin olennaista se, että esimiespappi kielsi toista alaistaan hakemasta tuota paikkaa. Toinen alainen, nainen, oli kaikin puolin pätevämpi tehtävään. Esimiespappi siis kielsi toista alaistaan hakemasta ja sanoi suoraan, että paikkaa on suunniteltu pastorille. Pastori sai esimiespappinsa ansiosta paikan, josta ponnahtikin sitten joidenkin vuosien päästä johtaviin tehtäviin kirkon piirissä.

Tuo tapahtumasarja on esimerkki myös siitä, miten pappien Hyvä Veli-verkosto toimii toisinaan myös silloin, kun toinen pappi on toiminut monella tapaa holtittoman väärin. Kun pestään toinen puhtaaksi, syntyy monimutkaisia kiitollisuudensiteitä, kudotaan vastapalvelusten verkkoa. Syntyy siis piilossa olevia sidonnaisuuksia, joilla voi olla merkittäviä kielteisiä seurauksia kirkon toiminnalle. Riski vallan väärinkäytön pahenemiseen kasvaa, kun mahdollisuus läpinäkyvyyteen heikkenee. Kirkon maineen varjelusta tulee tärkeämpää kuin totuudesta, joka kuitenkin on perusta kaikelle eettiselle toiminnalle.

Palaan vielä ylipapin synkkään saarnaan sikäli, että ymmärsin vasta pari viikkoa sitten, millainen ajattelu on tuon synkkyyden takana. Ja oivalluksestani voin kiittää Kuopion piispaa, Jari Jolkkosta, ja hänen kolumniaan joulukuussa 2017. Jolkkonen nostaa vahvasti esille C.S. Lewisin ajattelun. Lewishän oli merkittävä kristilliseen ajatteluun vaikuttaja 1940-1950-luvuilla Isossa-Britanniassa. Suomessa hänen kristillisiä teoksiaan julkaistiin lähinnä 1978-1986. Hän kirjoitti mm. teoksen Tätä on kristinusko, suomennettu 1978. Jostain syystä hän on noussut tietyissä piireissä uudestaan muotiin viime vuosina, elämäkertakin julkaistu.

Törmäsin yhteen painavaan Lewisin ajatuskulkuun googlettamalla ja päätymällä amerikkalaiselle kristilliselle sivustolle, joka on tarkoitettu insestin uhrien tukemiseen. Seuraava Lewisin ajatus oli mottona tuolla sivulla:

“To be a christian means to forgive the inexcusable because God forgave the inexusable in you.” “Kristittynä oleminen tarkoittaa, että antaa anteeksi anteeksiantamattoman, koska Jumala antoi anteeksi sen, mikä sinussa on anteeksiantamatonta.”

Tämä Lewisin ajatus, ilmeisesti hyvin tunnettu, on mielestäni avain siihen, miten syyllisyys sijoitetaankin uhriin. Minusta tuo ajatus on äärimmäisen manipuloiva. Mutta tässä olisi se mekanismi, jolla kirkossa ympäri maailman saadaan seksuaalinen hyväksikäyttö painettua pimentoon ja päästetään väärin tekijät pälkähästä ja pestään heitä puhtaiksi, he eivät saa tahran tahraa. Uhreille ja vastarintaan nousseille taas käy usein hyvin ikävästi. He saavat harteilleen taakan, heitä stigmatisoidaan. Poltinmerkillä on monia seurauksia.