Diakonipaitaan teksti: “Lihatiski”

Posted on

Esimies ehdotti minulle mm. käyntikorttiin ”rintakuvaa”, että saadaan lisää amispoikia toimintaan. Kauppakeskuksessa päivystämistä varten hän ehdotti minulle diakonipaidan tilalle paitaa, jossa lukee rinnassa Lihatiski.

Olen pätkätyössä, joten valta-aseman takia näille ”vitseille” oli pakko hymähdellä tai seuraavaa työpätkää ei välttämättä tule. Sanoin kuitenkin luottamuksellisessa kehityskeskustelussa, että en pidä tällaisesta vitsailusta esimiehen taholta, vaikka työkavereiden kanssa voisin heittää monenlaista juttua.

Keskustelun jälkeisessä tiimissä esimies otti asian julkiseen keskusteluun, kääntäen asian niin, että minä olen kokenut aiemmin jotain traumaattista seksuaalisuuden alueella (joka ei siis ole totta) ja siitä on tullut ongelmia. Tilanne oli todella nöyryyttävä ja meinasin kuolla häpeästä. Kukaan tiimistä ei kommentoinut asiaa mitenkään, nyökkäilivät vain esimiehen puheelle. Itse en voinut sanoa mitään.